Lounasristeily

Tulosta
Tonava on joki joka on innoittanut monia runoilijoita, lauluntekijöitä, kirjailijoita sekä ihan tavallisia kansalaisiakin. Niin monet tarinat ja laulut kertovat tästä kauniista joesta. Oi Tonava kaunoinen. Tonava antaa Budapestille aivan erikoislaatuisen leiman, sen virta kuljettaa halki kaupungin ja samalla se jakaa kaupungin kahteen osaan Budaan ja Pestiin. 

Päiväristeilyn aikana pääset nauttimaan lumoavasta Tonavasta täydessä päivävalaistuksessa. Päiväristeilyyn kuuluu herkullinen lounas laivalla. Päiväristeilyt lähtevät päivittäin kello 14:00. Risteily kestään 1,5 tuntia. Huomioithan että risteily ei ole opastettu eikä paikan päällä ole suomea puhuvaa opasta. 

Päiväristeily on juuri sinulle joka haluat ihastella kaupunkia päivällä ja samalla nauttia lounasta. Risteilylle lähdetään Duna Palota:n edestä (Tonavan Palatsi), joka on uusbarokkityyliä edustava rakennus aivan kaupungin keskustassa. Rakennuksen edessä risteilyn järjestäjä varmistaa että kaikki on paikalla, jonka jälkeen kävellään lyhyt matka  laivalle (noin 4-6 minuuttia). 

Sinulla on myös mahdollisuus varata risteily ilman lounasta. Tässä tapauksessa risteilyyn sisältyy ainoastaan juomat (yksi lasillinen kuohuviiniä sekä toinen vapaavalintainen juoma, joko virvoitusjuoma, viini tai olut).

Risteilyn lähtöaika: 14:00, joka päivä
Kokoontuminen: Duna Palota, viimeistään kello 13:30. 
Duna Palota: Zrinyi u. 5, 1054 Budapest.

VARAA tästä

Ruokalista:


Alkujuoma:
Kuohuviini tai persikka Palinka

Kylmät alkupalat:
Unkarilainen perunasalaattti
Raejuustoa Unkarilaisittain
Leipä

Keitto:
Sipulikeitto "Makóin" tapaan sekä savustettua juustoa ja krutonkeja

Pääruoka:
Täytettyjä pieniä kaaleja grillatun "Debreceni" kastikkeen kera
Unkarilainen ratatouille (sipuli, tomaatti, paprika)
Grillattua kanaa "Tokaji" kastikkeessa

Kasvisruoka:
Pinaatti lasagne
Grillattuja kasviksia

Lisukkeet:
Riisi
Persilja perunat

Salaatti:
Vihreä salaatti
Kreikkalainen salaatti
Kasvis-salaatti "Kossuth" tyylisellä majoneesi kastikkeella

Jälkiruoka:
Valikoima miniherkkuja
Valikoima ministruudeleita

Hedelmäkori:
Valikoima kauden hedelmiä

Juomat:
Yksi lasi puna- tai valkoviiniä sekä yksi pullo (0,33) vettä tai virvoitusjuomaa sekä kahvi tai tee

Hinta
Lounasristeily = 7900 Huf
Risteily sisältäen vain juoman = 3600 Huf
Viimeksi päivitetty ( 15.02.2009 21:48 )  
Follow us on Twitter
Mainospalkki
Unkari.info on Facebook

Linkkejä

Muistithan vakuutuksen

Hanki edullinen matkavakuutus If-vakuutusyhtiöstä. Jos lomallasi tapahtuu jotain vakavaa, niin vakuutus auttaa.

Hotelli tarjoukset

Varaa hotelli edullisesti!

Unkarissa ja Budapestissa on mahdollisuus majoittua edullisesti.  Käy kurkkaamassa parhaat tarjoukset hotellin varaussivuiltamme!

Lentotarjoukset

Wizzair:  Turku - Budapest alkaen 9.90€ suunta

Tarjouksia


Menossa mukana


Päivitämme säännöllisesti pieniä ja vähän suurempiakin uutisia ja mielenkiintoisia asioita Facebook sivuillemme sekä Twitter tilillemme. Liity siis joukoomme myös Facebookissa ja Twitterissä, niin tiedät mitä tapahtuu ja missä.

Uutiskirje


Voit joko tilata uutiskirjeemme tai halutessasi peruuttaa tilauksesi
Uutiskirje

Vastaanota HTML muodossa?
Kaikki rekisteröityneet ovat automaattisesti listalla.

Ota yhteyttä

 
Ota yhteyttä kaikissa kysymyksissäsi

Sähköposti: info@unkari.info
Unkarin toimistomme: +36 309648272
palvelemme suomen kielellä

Twitter

  • Olemme tuomassa kaikille Unkariin matkaaville loistavia tarjouksia kohta uudistetuille sivuillemme. Myös uutistarjonta tulee parantumaan...
  • Budapestissä on paikoitellen jopa yli 30cm lunta, Balatonilla sama tilanne. http://www.idokep.hu/?oldal=ho
  • Follow On Twitter